Tiede on mediaseksikästä

Professori Esa Väliverronen Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitokselta kirjoittaa uutistamo.fi:ssä, että populaarikulttuurilla on tärkeä rooli tieteen tunnetuksi tekemisessä ja tiedettä koskevan ymmärryksen lisäämisessä.

Puhdastiloja koskeva standardiperhe laajenee

Puhdastiloja rakennetaan erilaisten teollisia tuotantotarpeita sekä kaupallisia ja tutkimuksellisia tarpeita palvelemaan. Puhdastiloja tarvitaan, kun käsiteltävä materiaali tai tutkimuksen luonne on kriittinen sellaisille kemiallisille, fysikaalisille ja biologisille tekijöille, joita voi päätyä haittaavissa määrin toiminnan kannalta tärkeisiin materiaaleihin. Em. fysikaalisiin tekijöihin kuuluvat ilman liikkeet, lämpötila ja kosteus. Ilma toimii vektorina erilaisille kemiallisille ja biologisille sekä muille fysikaalisille tekijöille kuten kemikaaleille, mikrobeille. Myös erilaiset suurempikokoiset partikkelit, kuten aerosolit ja ihmisestä irtoava hilse, toimivat haittaavana tekijänä.

Puhdastiloja tarvitaan, kun laatujärjestelmän mukainen toiminta edellyttää korkean aseptiikan tasoa sekä mahdollisimman alhaista partikkelien määrää (esim. sytostaattien valmistus sairaala-apteekeissa, elektronisten osien ja analysaattoreiden valmistus sekä lääkkeiden ja lääkeaineiden tuotanto). 

Eurooppalainen GMP (Good Manufacturing Practice) ohjaa puhdastilojen luokitusta lääkkeiden valmistuksessa. GMP tunnustaa neljä eri puhdastilaluokkaa: A, B, C ja D, joista luokka A on puhtain ja luokka D likaisin puhtausluokka.

Maailmassa on käytössä myös muita puhdastilastandardeja, kuten USA:n Federal Standard 209. Euroopassa noudatetaan kuitenkin EN-standardeja tai kansallisia standardeja, joiden on kuitenkin täytettävä vähintään EN-standardien asettamat vaatimukset.

Puhdastiloja varten on olemassa SFS-EN ISO 14644-standardiperheensä, joka pitää sisällään kymmenen osaa. Standardiperheen ensimmäisessä osassa (SFS-EN ISO 14644-1) luvussa 2 määritellään yhdeksän standardin mukaista pudastilaluokkaa tai puhdasvyöhykettä (luokka 1-9), joille määritellään suurimmat sallittavat erikokoisten hiukkasten pitoisuudet puhdastilailmassa tilavuutta kohden hiukkaskokospesifisesti. 

Puhdastiloja koskevaan standardiperheeseen on tulossa lisäosia, kun kansaivälinen standardisoimisjärjestö ISO on hyväksymässä uusia työkohteita ISO 14644-10:n jatkoksi. 

Puhdastilojen biokontaminaatiovalvonnan helpottamiseksi on olemassa lisäksi kaksiosainen standardiperhe SFS-EN ISO 14698 (”Puhdastilat ja puhtaat alueet. Biokontaminaation valvonta.”) 

Puhdastilakäytännöistä kerrotaan myös Laboratorion välinehuolto -kirjassa laboratorioiden näkökulmata.

Lisätietoja Suomen Stanrardisoimisliitto SFS ry:n sivuilta.

Kalkkiviiva häämöttää

Laboratorion välinehuolto -kirjan kirjoitusprojekti sai alkunsa 2011 alkukevään päivänä lounasaikaan. Oli torstai ja tarjolla oli hernekeittoa ja pannukakkua. Olimme molemmat elätelleet hiljaisissa ajatuksissamme ideaa kirjoittaa kirja, joka käsittelisi laaja-alaisesti laboratorion välinehuoltoa.

Kaivoimme kalenterin esiin ja revimme kalenterista viimeisen viivoitetun muistiinpanosivun, johon syntyi lista tajunnanvirtatekniikalla mieleen nousevista tärkeistä asioista. Nyt muistilista alkaa tuottaa näkyvää hedelmää. Saimme juuri kirjamme taittajalta kirjan kansien taiton. Lopputulos näyttää erinomaiselta, mutta niin näyttävät kirjan sisuksetkin.

Kirjan taiton finaaliversiossa on nyt 430 sivua, 60 taulukkoa ja 290 kuvaa. Näiden lisäksi on paljon painavaa sanaa. Olo tuntuu helpottuneelta. Toivottavasti kirjapainon tuotantojonossa syntyy yhden kirjan mentävä paikka lähiviikkojen aikana!

Tällä hetkellä tietokoneen ruutu näyttää tältä:

SFS-käsikirja 142 on ilmestynyt

Yleisen teollisuusliiton (Suomen standardisoimisliitto SFS ry:n toimialayhteisö) työryhmä on saanut valmiiksi välinehuollon pesu- ja desinfiointikoneita koskevan käsikirjan. Tämä SFS-käsikirja 142 toimii hyvänä jatkumona edelliselle välinehuollon käsikirjalle (SFS-käsikirja 134), joka ilmestyi 2013.

Nyt ilmestynyt SFS-käsikirja 142 on kaksiosainen. Osa 1 sisältää pesu- ja desinfiointikoneisiin liittyvien eurooppalaisten standardien keskeisimmän sisällön välinehuoltajan näkökulmasta. Kirja on tarkoitettu välinehuoltajan käsikirjaksi. Osa 2 sisältää pesu- ja desinfiointikoneita koskevan standardisarjan SFS-EN ISO 15883-1-6. Kirjan laatimiseen ovat osallistuneeet Tero Andersson (Franke Medical Oy), Heikki Illi (kemisti, asiantuntija), Tuula Karhumäki (HUS-Desiko), Ville Kivisalmi (Helsingin yliopisto, Hjelt-instituutti), Hanna-Kaisa Kyyrönen (Franke Medical Oy), Kirsi Saukkonen (Kiilto Clean Oy), Kimmo Linnavuori (Valvira), Suvi Pasanen (Yleinen teollisuusliitto), Michael Paul (Getinge Finland Oy).

Näitä kaikkia SFS-käsikirjoja kuten SFS-standardejakin on mahdollista hankkia suoraan SFS:n verkkokaupasta.

Uutisia, uutisia!

Vihdoin kerrottavaa pitkän hiljaiselon jälkeen! Kirjan taitto on edennyt päätökseen. Saimme juuri tehtyä listan viimeisistä stilisoinneista ja kirjan kannet syntyvät aivan näinä päivinä. Oikolukeminen on työllistänyt yllättävän paljon, mutta kaikki työ on ollut sen arvoista. Oheinen paperinippu on syntynyt sivuntaiton väliversioista ja niiden läpikäynnistä.

Nyt elämme jännittäviä aikoja. Kyllä tästä valmis tulee!

Rokottamisesta

Ei niin vanhaa, ettei jotain ajankohtaistakin!

Arkkea kutsutaan jatkossa arkeoneiksi

Lehdistötiedote 10.3.2014

Eliökunta jakautuu nykyluokittelun mukaan kolmeen pääryhmään: tumallisiin (joihin kuuluvat muun muassa eläimet ja kasvit), bakteereihin ja kolmanteen ryhmään, joka on tähän saakka tunnettu nimellä ”arkit”. Tutkijoiden keskuudessa tämä nimitys koettiin kuitenkin hankalaksi, koska sanalla ”arkki” on arkisempiakin merkityksiä suomen kielessä. Tämän takia mikrobiologien ammattiyhteisön Mikrobiologikilta- Mikrobiologgillet r.y:n nimittämä sanastotyöryhmä otti tehtäväkseen uuden nimityksen määrittämisen. Sekä asiantuntijoiden että maallikoiden mielipiteiden selvittämisen jälkeen sanan "arkki" korvaajaksi valikoitui monista ehdolla olleista vaihtoehdoista sana "arkeoni".

Arkeonin valintaa puolsivat monet tekijät. Se on itsenäinen sana, jolla ei ole ennestään mitään muuta merkitystä eikä se ole käytössä etuliitteenä tai erisnimenä. Sana muistuttaa läheisesti englanninkielistä, kreikkaan pohjautuvaa arkeonien nimitystä ”archaeon”, joten se on varsinkin alan opiskelijoille ja tutkijoille yksinkertainen omaksua. Lisäksi arkeoni oli suosituin uusiosana Helsingin sanomien järjestämässä, aihetta käsitelleessä äänestyksessä, ja myös Kielitoimisto tuki termin valintaa käyttöön.

Mitä arkeonit ovat?
Arkeonit ovat mikroskooppisen pieniä, ulkonäöltään hyvin vaihtelevan näköisiä tumattomia eliöitä. Solukalvojen koostumus erottaa arkeonit kaikista muista eliöistä. Arkeonien solukalvot ovat läpäisevyydeltään huonompia kuin bakteerien tai tumallisten solukalvot. Osa arkeoneista kykenee metaanintuotantoon, mihin muut eliöt eivät pysty. Lehmien ilmakehään päästämä metaani on siis niiden sisällä asuvien arkeonien tuottamaa. Pienuudestaan ja tumattomuudestaan huolimatta arkeonit ovat läheisempää sukua tumallisille eliöille kuin bakteereille. Monet arkeonien ja tumallisten perusmekanismit ovat samankaltaisia. Tällaisia ovat esimerkiksi perintöaineksen järjestäytyminen ja sen sisältämän tiedon muuntaminen proteiineiksi.

Arkeoneja elää lähes kaikkialla, mistä niitä vain on osattu etsiä. Suurin osa niitä koskevasta tiedosta on kuitenkin ääriolojen arkeoneista, koska normaaliympäristöjen arkeoneja tutkittaessa bakteerit ja tumalliset vaikeuttavat oleellisesti tutkimuksia ja kasvatusta. Tällä hetkellä pidetään todennäköisenä, että tumalliset ovat saaneet alkunsa arkeonin nielaistua sisäänsä happea hengittävän bakteerin. Arkeoneista siis löytynevät ihmistenkin esi-isät.

Tiedotteen laatija: Mikrobiologikilta – Mikrobiologgillet ry:n sanastotyöryhmä

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat 8.3.2014.